Se, millaisena aate, ideologia tai uskonto näkee ihanteellisen ja tavoiteltavan yhteiskunnan, määrittää viime kädessä myös kyseisen ajatustavan kannattajien etiikan ja käytettävissä olevat keinot.

Esimerkiksi eräät historiallisesti tunnetut suuntaukset voidaan esitellä seuraavasti:

• Kommunismissa ihanteena pidetään yhteiskuntaa, jossa tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa, mikä mm. ”oikeuttaa” kommunisteille yksityisomistuksessa olevien tuotantovälineiden verottamisen (osittainen varastaminen) ja kollektivisoinnin (täydellinen varastaminen)
• Kapitalismissa voidaan ajatella olevan ihanteena täydellinen yksityisomistus, mikä ”oikeuttaa” tekemään omaisuudellaan mitä haluaa, myös muita haittaavia asioita
• Erinäisissä ympäristöaatteissa ihanteena on yhteiskunta, jossa ihminen ei vaikuta muuhun luontoon, tai jopa tilanne, jossa ihmisiä ei ole vaikuttamassa muuhun luontoon, mikä ”oikeuttaa” vihreille kaikenlaisen luontoon vaikuttavan ihmisten toiminnan sääntelyn ja rajoittamisen
• Monissa uskonnoissa ihannoidaan yhteiskuntia, joissa noudatetaan tiettyjä hyvin tarkkoja sosiaalisia normeja, mikä ”oikeuttaa” uskovaisille kyseisten normien pakkosyöttämisen muille, myös maallisen rangaistuksen uhalla

Nelikenttäläisyydessä on vastaavasti oma ihanne parhaasta mahdollisesta yhteiskunnasta ja se myös määrittää vastaavasti nelikenttäläisten etiikan ja sen mukaan sallitut keinot ihanteen saavuttamiseksi.

Nelikenttäläisen ihanneyhteiskunnassa ketään ei pakoteta yhtään mihinkään. Näin ollen ihannetta tavoitellessaan nelikenttäläinen ei voi pakottaa kenellekään muulle yhtään mitään.

Tämä on itse asiassa lähes kaikkien muiden ajatussuuntausten täydellinen vastakohta. Kommunisteille kommunismi on niin ihanteellista, että se on pakotettava myös kaikille ei-kommunisteille. Vihreille vihreys on niin tavoiteltavaa, että myös kaikki ei-vihreät on pakotettava toimimaan kuten vihreiden tahdon mukaisesti. Uskovaisille tietyt sosiaaliset normit ovat niin ehdottomia, että myös kaikki muut on pakotettava noudattamaan niitä.

Nelikenttäläisille ihanne yhteiskunnasta, jossa ketään ei pakoteta mihinkään, on niin kaunis, että he eivät halua pakottaa ketään edes siihen.

Nelikenttäläiset ymmärtävät, että yhteiskuntaa ilman pakkovaltaa ei voida saavuttaa käyttämällä pakkovaltaa. Pakkovaltaa käyttämällä saamme ainoastaan sellaisia yhteiskuntia, joissa ihmisiä pakotetaan milloin mihinkin muottiin, kulloisenkin trendin mukaisesti.

Vaikka erilaisia pakkoja haluavat perustelevat pakottamistaan ihanteellaan, sillä että tarkoitus pyhittää keinot, niin käytännössä keinot määrittelevät lopputuloksen. Saamme juuri sellaisen yhteiskunnan kuin miten siihen pyrimme.

Pakkovaltaa käyttävät luovat yhteiskunnan rakenteet ja koneiston, joilla pakkovaltaa on mahdollisimman helppoa käyttää milloin mihinkin tarkoitukseen. Valmiit pakkorakenteet sopivat myös heidän jälkeensä tulevien toisten pakottajien tarkoituksiin, jotka saattavat olla jopa täysin päinvastaiset edeltäjiensä tavoitteiden kanssa.

Nelikenttäläiset haluavat purkaa pakottavat valtarakenteet, väkivaltamonopolit ja sortokoneistot, jotta ketään ei pakotettaisi mihinkään, ja jotta tulevaisuuden pakottajiksi haluavat eivät saisi valmista pakkokoneistoa käyttöönsä.

Voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa pakkokoneisto olisi rakentaa tyhjästä, jos kaikki olisivat tottuneet siihen, ettei ketään saa pakottaa. Toki, olemassa jo olevien pakkokoneistojen purkaminen on myös vaikeaa, kun kaikki ovat tottuneet siihen, että pakottaminen ainakin tietyillä ajan hengen mukaisilla perusteluilla on hyväksyttävä ja pakottaminen on päivittäistä arkea.

Nelikenttäläisten haasteena on rauhanomaisesti ja pakottamatta perustella miksi mikään kuviteltavissa oleva syy ei oikeuta pakottamiseen, ja myös vakuuttaa riittävän moni uskomaan sen olevan totta. Missä tahansa tilanteessa ainoa eettinen valinta on olla pakottamatta. Pakottaminen on aina se epäeettinen vaihtoehto.